11.3.2017

Johtotehtäviä

Päätin ottaa maritettavaksi sellaisen komono-alaryhmän kuin sähköjohdot ja muut pienet "sähköiset" jutut. Ja hirvitys minkälainen kasa niitä kertyi - siitäkin huolimatta, että olemme niitä aika-ajoin karsineet! Mistä niitä oikein kertyy?

Yksi syy on siinä, että olemme tulleet tässä vuosien varrella hankkineeksi jos jonkinmoista sähkölaitetta, mm. viihde-elektroniikkaa, ja uusineeksi tietokoneitamme ja niiden oheislaitteita moneen kertaan. Aina kun hankkii jonkun laitteen, sen mukana tulee monenlaista johdonpätkää. Esim. kun ostin tällä viikolla uuden näytön, sen mukana tuli kolme sellaista johtoa, joita en tarvinut.

Toinen syy on se, että edellisessä kodissamme tarvitsimme paljon mm. jatkojohtoja, nettipiuhoja ym. kun vanhassa asunnossa ei ollut tarpeeksi pistorasioita. Uudessa kodissamme ei ole tarvetta sellaiselle jatkojohtojen määrälle.

Mihinhän näitä kaikkia ylimääräisiä jatkojohtoja kuvittelemme tarvitsevamme?
Mutta varmasti merkittävin syy on se, että aina kun jostakin tähän kotiin kantautuu uusi johdonpätkä, todetaan vaan että tämähän on ihan käyttökelpoinen kapistus, ja laitetaan se johonkin sekalaisten romujen joukkoon. Minkä seurauksena jokaisen epämääräisen säilytyslaatikon pohjalla lojuu vähintään yksi miniUSB -johto. Kun niitä pikkuhiljaa kertyy, ja niille ei ole tiettyä YHTÄ säilytyspaikkaa, ei loppujen lopuksi kenelläkään meillä ole aavistustakaan siitä, montako niitä omistamme.

Johdot ym. sähköhärpäkkeet ennen ja jälkeen karsimisen. Kasaan ei otettu mukaan sellaisia tapauksia, jotka ovat parhaillaan jossakin laitteessa käytössä. Liki kaksimetrinen pöytämme peittyi johtokaaoksen alle, mutta karsimisen jälkeen jäi miellyttävän vähän jäljelle.

Siispä KonMari sopi tämän tavararyhmän karsimiseen erinomaisesti: kun kaikki saman ryhmän tavarat kootaan yhteen kasaan, saa selvyyden siitä, paljonko niitä on. Esimerkiksi tietokoneen tai sen näytön sähköjohtojen ylimääräisiä (vara)kappaleita ei varmasti tarvitse säilyttää kuin korkeintaan yksi. Kuten ei myöskään niitä keskenään aivan samanlaisia USB-piuhoja, jollaisia tulee jokaisen puhelimen, tabletin, kameran jne. mukana. Lajittelimme samanlaiset piuhat samaan kasaan, valitsimme niistä mieluisimman (käytännössä yleensä sen, jossa oli pisin johto) ja laitoimme kaikki muut pois.

Kun johdot oli lajiteltu, tarkistin vielä uudelleen läpi "tarvitaan varmasti" -kasan. Sieltä löytyi vielä useita kaksoiskappaleita, joista oli vara karsia osa pois.

Väliaikaiset lajittelukorit ovat käteviä tavaraa karsittaessa. Tämän kuvan kaikki esineet saivat lähtöpassit.

Sanoin miehelleni, että "saatetaan ehkä tarvita joskus" -ajattelu on vaarallista romuhamsterin hommaa. Siispä kyseinen kori sai varoittavaksi koristeekseen asiaan sopivan etiketin (edellispäivänä tyhjennetystä olutpullosta irrotettuna). Onneksi koriin ei tullut kovin paljon tavaraa. Pelottava etiketti säikäytti sen verran.
Tämän jälkeen pyrin siihen, että nämä sähköhärpäkkeet säilytetään (KonMarin mukaisesti) kaikki yhdessä paikassa. Ei enää johdonpätkiä siellä täällä kiitos.

2 kommenttia:

  1. Toivottavasti teillä oli vain väärä kyltti korissa, sillä sähköjohdot ja -laitteet EIVÄT ole metalliromua vaan sähkö- ja elektroniikkaromua (SER).

    Jatkojohdot näyttävät olevan sellaisia ettei niitä kannata pitää montaa varastossa, vain se yksi tai kaksi että tarvittaessa on lisäpistorasioita ja jos/kun se on pysyvä ratkaisu, miettii sitten juuri siihen kohtaan sopivimman johdon suoraan kaupasta. Tulee sitten oikean pituinen sekä metreissä että liitettävien laitteiden määrässä. Tulee paljon siistimpää kun ei ole metrien johtokieppejä pöytien ja hyllyjen alla.

    Jatkojohtojen kanssa puljatessa kannattaa muuten tutustua johtolaatikoihin. Niitä saa esim. Ikeasta ja Clas Ohlsonilta ja muutamalta kalliimmalta merkiltä. Laatikkoon sujautetaan jatkojohto ja ylimääräiset johtokiepit ja pannaan kansi päälle. Kätevää ja siistiä! Meillä on monta jatkojohtoa käytössä, koska seinissä ei ole tarpeeksi pistorasioita, ja jokainen johto on nykyään jonkinlaisessa laatikossa poissa silmistä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En tiedä onko eri kaupungeissa eroa jäteohjeissa, mutta Oulussa ohje on, että sähköjohdot saa laittaa metallinkeräykseen: https://oulunjatehuolto.fi/jatehaku/sahkojohto/ . Sähkölaitteet menevät toki sähkö/elektroniikkakeräykseen. Me lajittelimme nämä jätteet kahteen osaan: sähköjohdot metalliromuun, sähkölaitteet elektroniikkajätteeseen, mutta loppujen lopuksi tulimme siihen tulokseen, että lienee helpointa vaan viedä ne kaikki elektroniikkajätteeseen, kun joka tapauksessa pitää siellä niitä vastaanottavalla jätepisteellä käymään.

      Meillä on tosiaan uusi talo, ja jatkojohtoja tarvitaan vain vähän.

      Poista