3.2.2017

Ilotarkistus ei ole ihan helppoa

KonMarin ilotarkistus ei ole ihan niin helppoa kuin voisi luulla. Senhän pitäisi olla niin yksinkertaista, että jokaisen esineen kohdalla kysytään itseltä, tuottaako tämä iloa, ja vastaus on kyllä tai ei. Mutta käytännössä se on paljon vaikeampaa.

En juuri harrasta koriste-esineitä, mutta tästä hiirestä on ollut sen verran iloa, että se on ansainnut paikkansa eteisen kenkäkaapin päällä vastaanottamassa ulko-ovesta sisään astuvia vieraita.

Ensinnäkin on aivan liikaa tavaroita, jotka eivät minua ilahduta mutta joita kuitenkin tarvitsen. KonMarin ensimmäisessä osassa keskitytään pelkkään ilon tunteeseen, mutta Kondo on kirjan ilmestymisen jälkeen ehkä itsekin herännyt huomaamaan, ettei se oikein riitä. Että täytyy sittenkin säästää esineitä, joille on tarvetta. Kondo kirjoittaa, että "tarvitsemamme esineet tekevät elämästämme onnellisemman. Siksi niitä tulee kohdella iloa tuottavina". (Marie Kondo: KonMari - Iloa säkenöivä järjestys s. 35).

Olen törmännyt ilotarkistuksen ongelmallisuuteen moneen kertaan tavaroita karsiessani. Jos säästäisin ne, jotka ihan aidosti tuottavat iloa, ei talooni taitaisi jäädä juuri mitään. Jos KonMarin haluaisi vetää äärimmilleen, todellakin hankkiutuisi eroon kaikesta, jättisi vaan ne muutamat harvat ilahduttavat esineet, ja sen jälkeen lähtisi shoppailemaan poistettujen tilalle uusia, ilahduttavampia versioita. Ei ole erityisen ekologista eikä kestävän kehityksen mukaista! Paitsi jos laitan tavaroita kierrätykseen ja hankin uusia kierrätyksestä. Kirpparille siis mars. Mutta sekin vaatii melkoisesti aikaa ja vaivaa ja harrastuneisuutta. Onko minulla aikaa ja intoa ryhtyä vaihtamaan jokainen vähemmän riemastuttava tavara iloisempaan versioon? Eipä taida olla. Elämässäni on parempaakin tekemistä kuin puljata tavaroiden kanssa. Minulle  marittaminen on lähinnä sitä, että pääsisin liiallisesta roinan määrästä eroon ja saisin kotiini sellaisen loogisen järjestyksen, mikä tekisi arjesta helpomman.

Kondon ilotarkistuksen sijaan käytännöllisempi karsimismenetelmä on ehkä Mira Ahjoniemen malli, jossa säästetään mahdollisimman vähän, "vain ehdottoman täydellisen välttämätön tavara, sekä esineet, jotka ovat sinulle hyvin rakkaita" (Mira Ahjoniemi: Loistava järjestys, s. 23). Tämä johtaa mielestäni jonkinasteiseen minimalismiin. Mikä sinänsä on ihan hyvä ajatus. "Ehdottoman täydellisen välttämätön" kuulostaa melkoisen tiukalta linjalta - en tiedä, sopisiko noin ääripää minulle. Se voisi johtaa siihen mihin tiukka KonMarin ilotarkistuskin: että taloni tyhenisi aivan tyystin. Ehkä pitäisi muuttaa metsään asumaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti