Ilotarkistus - ja ne muut karsimisperiaatteet

KonMarin perusajatus, että säästä vain ne tavarat, jotka tuottavat iloa, on suorastaan mullistavan nokkela. Vaikka se ensi kuulemalta tuntuukin vähän höpsöltä. Tämä periaate nimittäin auttaa karsimaan tavaraa todella huomattavissa määrin. Ja toiseksi, se antaa täyden vallan itselle, omien tunteiden kuuntelemisille. Mitään ei ole pakko säästää tai hävittää, vaan oma ilon tunne (tai sen puute) ratkaisee. On jotenkin helpottavaa, kun ei tarvitse jokaisen tavaran kohdalla järkisyihin vedoten perustella itselle sitä, mikä on tavaralle oikea kohtalo. Riittää että kunteelee tunteitansa.

Ilotarkistukseen liittyy (tai ainakin kuulostaa monien sellaisten mielestä, jotka eivät ole KonMari-menetelmää ajatustyöstäneet) yksi ongelma. Nimittäin se, että joitakin tavaroita vaan tarvitsee, vaikkeivat ne tuotakaan iloa. Tähänkin Kondo on kyllä antanut omat tarkennuksensa kirjan jatko-osassa. Kun ruvetaan pohtimaan ilotarkistuksen jälkeen kysymystä "tarvitsenko tätä", niin mielestäni on olennaisinta se, että vastauksen pitää olla selvä "kyllä". Eikä esimerkiksi "no saatan minä ehkä joskus tarvita". Sellainen ehkä joskus -tavara joutaa lähteä, koska sellaisia tavaroita on aivan liikaa, ainakin minulla. Ei ole järkeä säästää niitä kaikkia. Varsinkaan niitä, joita ei todennäköisemmin tarvitse. Jos huomaa sitten joskus, että tarvitsee sittenkin, niin sellainen tavara löytynee kaupasta tai on lainattavissa joltain tutulta.

Eli se "ehkä saatan joskus tarvita" on mielestäni väärä perustelu säästää joku tavara. Ja voisinpa luetella nipun muitakin huonoja tavaroidenkarsimis/säästämisperiaatteita, joita olen aiemmin valitettavasti noudattanut.

•     "Tavara pitää kuluttaa loppuun" / "Tavara pitää säästää, koska se on vielä käyttökelpoinen". Tämä kammottava sääntö johtaa siihen, että kämppä täyttyy tavaroista, jotka eivät kulu loppuun ikinä. Todella monet tavarat ovat sellaisia, että ne kestävät ja kestävät, vuosia ja vuosikymmeniä. Sitäpaitsi emme elä pula-aikaa. En halua käyttää elämääni siihen, että asustan inhoamani tavaroiden seassa, joista en saa luopua, koska ne eivät ole vielä kuluneet loppuun. Ainoat tavarat, joihin tätä sääntöä voisi soveltaa, ovat ns. kulutustavarat. Vaikkapa vessapaperi. Totta kai rulla käytetään loppuun.
•     "Tätä voi käyttää vielä johonkin... vaikkapa askarteluun(?)" Ensinnäkään tässä huushollissa juuri koskaan ei askarrella. Jos sellaista alettaisiin harrastaa, voisin koota pienen askartelulaatikon, jonka sisällä olisi tarvikkeita siihen tarkoitukseen. Mutta en alkaisi säästää puolta varastollista tavaraa, joka ehkä on käyttökelpoista johonkin epämääräiseen tarkoitukseen.
•     "Karsin pois ne tavarat, joita en ole käyttänyt vuoteen." Tämän menetelmän tehottomuutta on perustellusti krtisioitu KonMari-teoksessa. Jotain tämän suuntaista olen itsekin kokeillut noudattaa, mutta tulokset ovat olleet heikkoja.
•     "Lahjaa ei saa heittää pois." Tämä ajatus oli iskostunut päähäni niin lujaan, että tuntui suorastaan tabulta luopua lahjaksi saadusta tavarasta. Kunnes KonMarin luettuani opin, että lahjan tehtävä on ilahduttaa sillä hetkellä, kun lahjan saa. Sen jälkeen se voi jatkaa matkaa jonnekin muualle, jos siitä ei ole iloa. Lahjat ovat mielestäni todella ongelmallisia, koska lahjan antamiseen liittyy aina jonkunlainen tunnelataus. Joku on nähnyt vaivaa sen eteen, että on miettinyt minulle sopivaa lahjaa ja hankkinut sellaisen. Olen ohjeistanut lähisukulaisia antamaan lahjaksi vain sitä, mitä pyydän, tai jotain, jonka saa helposti kulutettua (kuten syötävää).
•     "Lapsuusmuistoihin liittyvät esineet pitää säilyttää". Tämä on jossain määrin kotoa opittu juttu. Olen saanut lähisukulaisilta ihmettelyä siitä, että miten raaskin myydä kirpparilla lasteni leluja. Kun ei minunkaan lapsuuteni leluja ole myyty pois, ne on säilytetty muistona. Minusta on ihan OK säilyttää muistona muutama pieni lelu, vaikkapa perinnöksi lapsenlapsille. Minusta on hauskaa, että omat lapseni ovat saaneet mummolassa leikkiä minun vanhoilla leluillani. Mutta nykyään tavaraa on niin hirveän paljon, ettei kaikkea kannata säästää. Ennen leluja ei ollut sellaisia valtavia määriä kuin nyt. Jos säästäisin jokaisen lelun, minun pitäisi rakentaa pihalleni joku erillinen varastorakennus pelkästään niitä varten, niin paljon niitä on. Jos vien ne kirpparille, ne pääsevät ilahduttamaan muita lapsia sen sijaan, että lojuisivat vuosikymmeniä varastossa.