10.1.2017

Yksinkertaisuuden kaipuu

Olen aina haaveillut omakotitalosta, jossa on tilaa ja väljyyttä ja omaa rauhaa. Toive toteutui neljä vuotta sitten, kun suunnittelin itselleni talon, rakennutimme sen ja muutimme siihen asumaan. Olen onnellinen talossani, ja toivon voivani asua siinä jopa loppuelämäni.

Mutta välillä huomaan haikeana miettiväni, millaista olisi elää paljon yksinkertaisemmin. Pienesti ja minimalistisesti. Pois kaikki tavara, jota ilmankin pärjää, pois avarat tilat, joiden vuoksi ei ole pakko olla toisen ihmisen lähellä. Miten vähällä pärjäisi niin, että nauttisi kuitenkin elämästä juuri sellaisena kuin se on?

Minikokoiset talot ovat nyt muotia. Niissä on jotain kiehtovaa. Millaista olisi elää vaikkapa pienessä hirsimökissä, omistaa vain välttämättömimpiä tavaroita ja täyttää elämänsä yhdessäololla perheen kanssa? Töistä tienatut rahat eivät kuluisi kodin ylläpitoon ja lainan maksuun, vaan vaikkapa matkusteluun ja muuhun mielekkääseen ei-materiaan. Television katselun sijaan oleskelisi luonnon helmassa mahdollisimman paljon. Miltä tämä kuulostaa? Aika hipiltä.

Tai millaista olisi tehdä niin kuin jotkut tekevät, että myisi kaiken pois ja lähtisi koko perheen kanssa kiertelemään maailmaa reppureissaajana. Siinä pitäisi osata pärjätä vain vähäisellä tavaramäärällä. Ei varmasti olisi tylsää elämää se. Töitä tehtäisiin etänä kannettavalla tietokoneella. (En ole kiinnostunut työttömänä olemisesta).

Haaveilun jälkeen laskeudun takaisin todellisuuteen, "isoon" 126 neliön talooni, jossa on ihan onnellista elää. Ehkä vielä onnellisempaa sitten joskus, kun olen saanut tämän mukavampaan järjestykseen. Sellaiseen, joka tekee arjesta iloisella tavalla yksinkertaisempaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti