Lasten vaatteet

Vein muutama päivä sitten kassitolkulla pieneksi menneitä lasten vaatteita kirpparille. Koska halusin päästä helpolla, vein ne Vadelmatarhan täyspalveluun provisioperusteiseen myyntiin. Sieltä ne jatkavat matkaansa hyväntekeväisyyteen sitten jos ne eivät mene kaupaksi. Niitä ei tarvitse enää kantaa takaisin tähän kotiin. Olen myynyt lasten vaatteita vuosien varrella myös fb-kirppareilla (erittäin työlästä!) ja perinteisellä itsepalvelukirppiksellä (meni hunosti kaupaksi). Olen kokeillut myymistä myös kirppistapahtumissa, jotka kestävät muutaman tunnin, ja joissa istutaan oman myyntipöydän ääressä myymässä. Niissä myynti on sujunut ihan hyvin.

Kun olen lajitellut vaatteita myytäviin ja säästettäviin, olen miettinyt, miksi vauvan vaatteista luopuminen on niin vaikeaa. Isomman lapsen vaatteiden pois laittaminen on paljon helpompaa. Nuorimmaiseni on puolivuotias vauva, joten olen nyt vaatteita karsiessani joutunut kohtaamaan ne kaikkein voimakkaimmalla tunnesiteellä varustetut: vastasyntyneen kokoa olevat. Tuntuu kylmän julmalta nakella ne kirppispussiin. Tekisi niin kovasti mieli säästää muistona.

Kun en pysty luopumaan pienistä vauvanvaatteista, kyse on oikeastaan siitä, että yritän pitää epätoivoisesti kiinni pikkuvauvastani, jota ei enää ole, koska hän on kasvanut isoksi vauvaksi. Jos säästän pikkuvaatteet muistona, ne tuskin varastossa pysyvät ihanan vauvantuoksuisina. Siellä ne ovat vain surullisen tyhjiä kuoria, joiden sisällä ei ole enää ketään. On parempi antaa niille mahdollisuus tehdä sitä, mihin ne on tarkoitettu. Eli myydä tai antaa ne eteenpäin lämmittämään jotain toista pientä ihmistä.

Kun mietin sitä iloa, mitä seuraava käyttäjä pienistä vaatteistamme saa, voin luopua niistä hyvillä mielin. Mutta ihan jokaista en silti pysty myymään. Varsinkaan niitä, jotka olen itse isolla työllä ommellut tai neulonut. Omatekoisiakin vaatteita olen kyennyt myymään pois, mutten kaikkia. Aion olla itselleni armollinen. Jätän ne muutamat odottamaan vielä sitä hetkeä, että olen valmis luopumaan niistäkin. Ja jotakin säästän perinnöksi. Ehkä yhden vaatteen per lapsi. Kuten vauvani erään puuvillaisen juhlamekon, jonka olen tehnyt itse. Se voisi säilyä hyvänä jopa vuosikymmeniä, ja ehkä joskus olla lapsenlapseni yllä. Trikoovaatteita en aio yrittää säästää, koska luulenpa, ettei niiden jousto säily hyvänä pitkiä aikoja.